KOKEMUKSIA HOIDOISTA
Kiitos tulkinnasta ja hoidosta mulle on moni vuosien varrella sanonut, että rupea hoitajaksi... Näin tuossa kesällä unta, jossa ilmoitettiin mulle pojan syntymisestä ja jännityksellä odottelen onko tällä nyt joku yhteys tässä puhuttuun tytön syntymään.
Joten kiitos tästä vahvisti muiltakin saamiani ennustuksia tai tulkintoja tämä.
Ja iso kiitos tästä, oli upeaa lukea tätä. Osui kyllä kohdilleen kaiken kanssa, mitä on ja on ollut ilmoillaJa kiitos sielun resetoinnista ja energioiden puhdistamisesta, varsinkin eilen tunsin voimakkaasti hoidon keveänä olona ja värähtelynä.
Nuo entiset elämät ovat kiinnostaneet, mutta viittasittekin, että niitä ei ole paljoa ole kohdallani ollut ja itsellänikin on ollut sellainen tunne, että olen ns aika nuori sielu.
Menin hoitoon, koska tunsin elämäni suunnan olevan hukassa, ja olin miettinyt, onko minulla enää mitään tehtävää täällä. Hoitaja kertoi, että karman velat on suoritettu ja muistutettiin avun pyytämisestä henkimaailmasta niin elänmäntehtävän kuin kaiken muunkin suhteen.
Alussa tunsin energioiden virtauksen keinuttavana tunteena kehossani. Hoidossa tuli esiin alaselän vasemmalla puolella oleva kipu, joka esti energian virtausta. Hoitajalle tuli näkynä keskiaikaan liittyvä tapahtuma. Jollain tavalla kipu liittyi myös tässä elämässä entiseen ihmissuhteeseeni. Hoidossa päästin irti ja annoin anteeksi kaikkeen siihen liittyvään, jolloin kipu poistui, eikä ole tullut takaisin.
Hoitajalle näytettiin elämästäni Atlantiksella aika, jolloin olin kouluttanut delfiinejä ja ollut niihin yhteydessä telepaattisesti. Vinkiksi kerrottiin, että minun olisi hyvä kuunnella delfiinien ääntä sisältävää musiikkia.
Lämmin tervetulotoivotus VALON lähteelle!
" Manifestointi on taitolaji, jossa puhdas aikomus luo todeksi sen, mitä ajattelet, tunnet ja puhut. "